Föreningen Gabelsberger on pikakirjoittajayhdistys, jonka tarkoituksena on ruotsinkielisen pikakirjoituksen edistäminen Suomessa. Yhdistys toimii Helsingissä, mutta jäsenet muualtakin Suomea ovat tervetulleita.
Yhdistys perustettiin 1924 ja on Suomen Pikakirjoittajayhdistyksen jäsenyhdistys. Jäseniä on tällä hetkellä 18.
Yhdistyksen nimi on peräisin saksalaiselta Frans Xaver Gabelsbergeriltä, jota kutsutaan modernin pikakirjoituksen isäksi. Hän loi ensimmäisen laajalle levinneen kursiivisen pikakirjoitusjärjestelmän vuonna 1834. Tätä ennen käytettiin pääasiassa geometrisia järjestelmiä, toisin sanoen kirjoitus ei ollut yhtä miellyttäsän juoksevaa kuin tavallinen kirjoituksemme, vaan se koostui suorista viivoista ja kaarista eri suuntiin.
Yhdistyksen nimestä huolimatta jäsenen ei tarvitse kirjoittaa Gabelsbergerin järjestelmää - vaikka useimmat jäsenet kirjoittavatkin. Yhdistys edistää pikakirjoituksen käyttöä kirjoitusjärjestelmästä riippumatta. Jäseninä on sekä Melinin että Fabritiuksen suomenruotsalaisen järjestelmän käyttäjiä.
Jäsenen ei myöskään tarvitse osata pikakirjoitusta. Riittää, että myötävaikuttaa ruotsinkielisen pikakirjoituksen leviämiseen Suomessa. Kirjoittajia tarvitaan ja käytetään yhä edelleen eri yhteyksissä, mm. Pohjoismaiden neuvostossa.
Föreningen Gabelsbergerin jäsenet ovat viime vuosina
aktiiviseesti
osallistuneet Interstenon kongresseihin ja pikakirjoituksen
MM-kilpailuihin,
jotka järjestetään kongressien yhteydessä. Vuodesta
1975 lähtien yhdistyksellä on aina ollut
vähintään
yksi osallistuja kilpailuissa, vuoteen 1987 Olof Meinander ja
tämän
jälkeen Niklas Varisto. Marita Rosengren on ollut toimitsijana
1987.
Yhdistyksen
johtokunta
| Osoite | Puhelin | |||
| Puheenjohtaja | Niklas Varisto | Runebergisgatan 8 C 18 00100 Helsingfors |
+358 45 6333 345 | niklas.varisto@saunalahti.fi |
| Varapuheenjohtaja | Olof Meinander | Rånäs
02580 Sjundeå |
+358 9 298 6219 | |
| Sihteeri | Arnold Kuningas | Munksnäsallén 19 A
00330 Helsingfors |
+358 9 485 363 | |
| Opettaja | Marita Rosengren | Rånäs
02580 Sjundeå |
+358 9 298 6167 | |
| Rahastonhoitaja | Karl-Erik Schalin
|
Niklas Varisto
Tenalavägen 4 A
00280 Helsingfors
Puhelin ks. edellä Yhdistyksen johtokunta.