- Jari
Niittuinperä
(Pikakirjoituslehti 3/2004)
Kevään
pikakirjoituskokeet pidettiin
huhtikuun 29 päivä Helsingissä toisen kilpailutuomarin
Jari Niittuinperän
työpaikalla. Toisena kilpailutuomarina toimi Esko Latvamaa.
Kokeisiin
osallistui viisi kirjoittajaa kolmessa sarjassa.
ERJA
VASARA SIVUSI OMAA ENNÄTYSTÄÄN
Erja Vasara kirjoitti hienosti nousevan nopeuden kokeessa 250 tavua minuutissa. Tällä tuloksellaan hän sivuaa edellistä ennätystään, joka on vuodelta 1988. Virhepisteitä siirteessä oli yhteensä 26. Nousevan nopeuden teksti alkoi nopeudesta 200 tavua/min ja nousi kunkin minuutin jälkeen 25 tavulla/min.
Teksti käsitteli kansainvälistä taloutta ja sen vaikutuksia Suomen talouteen. Teksti on aikaisemmin ollut Pikakirjoituslehdessä harjoitustekstinä.
Erja on vuosia opettanut
pikakirjoitusta ja
myös muut kilpailijat ovat hänen kursseiltaan. Opetuksen
ohessa hän päätti
vähän myös harjoitella ja kirjoitti heti erinomaisesti.
Erja on myös ollut
yhdistyksen johtokunnassa vuodesta 1997. Hän ollut mukana
myös kansainvälisissä
kilpailuissa. Vuonna 1981 hän kirjoitti Mannheimissa 230 tavua/min
ja
monikielikilpailussa 2 kieltä.
150
TAVUA/MIN KOEONEKIRJOITUKSEN
MM-KILPAILUISSA
UUSI ENNÄTYS
Sarjassa 150 tavua/minuutissa
oli yksi
osallistujat.
Teksti käsitteli vanhemmuutta ja on myös ollut aikaisemmin Pikakirjoituslehdessä. Teksti ei ehkä ole aiheeltaan tavanomainen, mutta aihealueesta on löydettävissä hyvin lyhenteitä. Ehkä teksti vaikutti siihen, että tällä kertaa osallistuja ei saanut hyväksyttyä tulosta. Toisaalta teksti jälkikäteen sai myös hyvää palautetta.
PASI
RYHÄSELLÄ VAIN 8 VIRHEPISTETTÄ
Sarjassa 100 tavua/minuutissa oli kolme
osallistujaa, joista kaksi sai hyväksytyn tuloksen. Pasi
Ryhänen kirjoitti vain
8 virhepistettä. Myös Lari Lintumäki kirjoitti kokeen
hyväksytysti 20
virhepisteellä. Onnittelemme molempia hyvästä
suorituksesta.
Teksti käsitteli Suomen
yleistä
taloudellista tilannettamme. Teksti ei ollut helppo, jos sitä
arvioi
lyhentämismahdollisuuksien pohjalta. Toisaalta 100 tavua/min koe
testaa enemmän
yleistä kirjoitustaitoa ja lyhentämistaidoilla ei vielä
tällä tasolla ole niin
suurta merkitystä. Yksi suoritus jouduttiinkin tällä
kertaa hylkäämään.
JOUKOLLA
PIKAKIRJOITUSKOKEISIIN
Ilahduttavaa on, että
pikakirjoituskokeista
on jälleen kysyntää. Keväällä 2004
tiedusteltiin jo useaan otteeseen, milloin
kokeet järjestetään. Ja jo nyt on uusia kokeita kysytty.
Tavoitteena onkin
järjestää seuraavat kokeet heti keväällä.
Ei kannata pelätä kokeissa
epäonnistumista. Koetta voi pitää myös
harjoituksena.
Tavoittena tulisi olla,
että muutaman vuoden
sisällä meillä olisi uusia kirjoittajia
kansainvälisissä kilpailuissa, enkä
näe, etteikö tähän olisi realistisia
mahdollisuuksia. Onhan nykyjärjestelmässä
kansainvälisten pikakirjoituskilpailujen alkunopeus laskenut.
Käytännössä
hyväksytyn tuloksen voi saada jo noin 200 tavua /min tuloksella.
Kannattaa miettiä myös osallistumista monikielikilpailuun. Vaikka huiput ovatkin kirjoittaneet jopa yli 10 eri kieltä, käytännössä tämän jälkeen kirjoitettujen kielten määrä on paljon pienempi. Esimerkiksi kilpailuissa hyvin menestynyt Boris Neubauer on tällä hetkellä Interstenon keskuskomitean tieteellisessä komiteassa, ja on oletettavaa, että hän ei enää kilpaile tai tulee lopettamaan kilpailun lähiaikoina.